I wanna feel the way you make me feel when I'm with you

I wanna be the only hand, you need to hold on to
But everytime I call you don't have time
I guess I'll never get to call you mine

You're nothing at all, I know theres a million reasons
why I shouldn't call
With nothing to say, could easily make this
conversation last all day

Another lesson I didn't get to learn
Your my obsession
I've got nowhere to turn

Simple plan - When I'm With You

Onko kenelläkään muulla koskaan ollut tilannetta, jossa tietää ennalta mitä haluaa toiselle ihmiselle sanoa, mutta kun lopulta on sen toisen ihmisen kanssa kasvokkain, ääntä ei kuulu ; sanat tuntuvat takertuneen kurkkuun, eikä sitä tule koskaan sanottua? Minulla on, usein.

Toinen tilanne on se, kun ehtii miettiä kaikki sanat ennalta, mutta kun oikea hetki tulee, unohtaa  miten  sen kaiken halusikaan sanoa ;  kaikki tulee siis sanottua miten ei halunnut niitä sanottavan. Ja jälkeenpäin kaduttaa, koska kaikki sanottu kuulosti ihan erilaiselta ja sekavalta. Ja samalla myös epäilyttää, oliko hetki todella se oikea. Onko kenelläkään muulla koskaan ollut sellaista tilannetta? Minulla on, usein.

" Mikään ei toimis ilman sua. "

Minua mietityttää nykyään lähes kokoajan, olenko menossa oikeaan suuntaan. Olenko vain niin läheisyydenkipeä, että jään roikkumaan köyteen, vaikka järki sanoo laivan jo lähteneen? Olenko vain liian heikko yksin ; enkö todellakaan pärjäisi ilman suojelijaa, vahvaa ihmistä?

Lisäksi on paranoia; koko ajan tuntuu että joku halua irti, lopettaa kaiken kesken, ja se on ehkä hirvein tunne pitkään aikaan : ' onko sulle ihan sama, oletko mun kanssa vai et - mulle se ei todellakaan ole se ja sama, jostain syystä tuntuu vaan, ettei sua kiinnosta. '

Kaikkea tätä varjostaa menettämisen pelko; ' huomenna se ei jaksa enää. Mä jaksaisin.. vai jaksaisinko? Kaikki on niin tuskallisen sekavaa. '



  Pahin on jo takana.


"Rakastatko sä mua?"

"Rakastan. Mikään ei toimis ilman sua."


Sinnitellen,

   E> NINNI97